– Mun työhön kuuluu kaikenlaiset pienet remonttityöt, pihatyöt, varaston järjestelyt ja muut avustavat tehtävät trukkikorttien täytöstä suodatinhyllyjen merkkaukseen. Mukavaa on se, että on monipuoliset työtehtävät ja leppoisa ilmapiiri, kommentoi jo toista kesää kesätöissä Öhman Trukeilla Lahdessa ahkeroiva 15-vuotias Eero Naakka (kuvassa).
Heinolan toimipisteessä puolestaan ahkeroi asentajien apuna 17-vuotta täyttävä ja autonasentajaksi opiskeleva Miro Hämäläinen.
– Trukkien huoltoon liittyvät keikkahommat on ollut hauskoja. Aikaisempina vuosina oon ollut töissä mm. Peli-Iitoilla lipunmyyjänä ja Heinolan vesitornissa kahvilan myyjänä.
Keskusjärjestö SAK:n teettämän kyselyn mukaan kesätyöpaikkoja on tarjolla tänä kesänä merkittävästi vähemmän viime vuoteen verrattuna. Kesätyöpaikkojen määrä on pudonnut kaikilla aloilla, mutta suurin pudotus on yksityisillä palvelualoilla, joilla kesätyöpaikat ovat vähentyneet yli neljänneksellä (27 %) edellisvuoteen verrattuna.
-Oli ennakoitavissa, että kesätyöntekijöitä palkataan tänä kesänä aiempaa vähemmän, mutta näin roima pudotus yllätti. Suurella määrällä nuoria jää nyt ensi kosketus työelämään ja arvokasta työkokemusta saamatta, SAK:n koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija Kirsi Rasinaho harmittelee.
Öhman Trukit työllistää nuoria niin kesätöihin kuin TET-harjoitteluun aina kun se on mahdollista. Trukkimyyntiä ja -huoltoa sekä varaosamyyntiä harjoittavalla yrityksellä riittää kaikenlaista puuhaa pihatöistä avustaviin tehtäviin.
– On tosi tärkeää, että nuori saa työkokemusta jo kouluaikana, jolloin oma polku kohti työelämää myös sitä kautta selkiytyy. Hyvä juttu on myös nuorten saamat kesätyösetelit, jotka toivon mukaan kannustaisivat yrityksiä enemmänkin tarjoamaan nuorille kesätyöpaikkoja, pohtii Öhman Trukit Oy:n varatoimitusjohtaja Patrik Öhman.
– On loistavaa, että nuorilla riittää intoa työntekoon ja on mukava tarjota siihen mahdollisuus. Yllättävän osaavia ja taitavia nämä nykyajan nuoret, hyvin hoitavat hommat, Patrik Öhman myhäilee tyytyväisenä.