Öhman Trukit on yli kolmekymmentä vuotta vanha yritys toimialanaan TRUKIT.
Palvelukirjo käsittää kaiken mitä tuohon sanaan liittyy.

Öhman Trukit Oy (ÖT) on aloittanut toimintansa 1989. Liiketoiminta on jalostunut alkutaipaleen trukkihuollosta kattamaan myös kaikki muut palvelut trukkeihin liittyen. ÖT osti vuonna 1999 Lahden Trukkipalvelu Oy:n, jonka nimi vaihdettiin  Öhmanrentiksi maaliskuussa 2021.

Öhmanrent hoitaa lyhyt- ja pitkäaikaisen trukkivuokrauksen.

Öhman Trukit hoitaa trukkien maahantuonnin, myynnin, varaosat ja huollon.

Heinolan ensimmäisen toimipisteen jälkeen yritykset ovat laajentuneet toimipisteiden muodossa myös Lahteen palvellen koko Etelä-Suomen alueella.

Trukkimyynti, varaosat ja vuokraus hoituvat koko Suomen alueella omin voimin ja trukkihuolto ulottumamme ulkopuolella yhteistyökumppaneiden avulla. Omaa henkilökuntaa meillä on tällä hetkellä 26 henkeä.

Uusien trukkien myynti alkoi Clarkin jälleenmyynnillä 90-luvun lopulla. Clark Lift Finlandin liiketoiminta ostettiin 2005, jonka seurauksena Clarkin jälleenmyynti muuttui maahantuonniksi. Kiinalaisen HELI-trukin maahantuonti oli aloitettu 2004. Lisäksi ÖT valmistaa NOSTON kääntömasto- ja sahatrukkeja ja hoitaa myös aiemmin Suomessa valmistettujen OK ja NORMET trukkien kunnossapidon, varaosat sekä teknisen tuen. Trukkivuokrauksen tarpeisiin on maahantuotu useita eri trukkimerkkejä vuosien saatossa.

Yii 30-vuotisen toimintamme suurimpia haasteita ovat olleet 90-luvun alun lama  sekä 2008 vuoden finanssikriisi ja siitä seurannut velkasaneeraus. Yritysten historian pituus on kuitenkin todettu suurimmaksi vahvuudeksi ja ammattitaidon pohjaksi. Henkilökunnan osaaminen trukkialalla on paikoin pidempi kuin yritysten historia.

Ideologiamme on asiakaslähtöisyys

Pyrimme hoitamaan asiakkaan minkä tahansa trukkeihin liittyvän tarpeen mahdollisimman vaivattomasti asiakkaan näkökulmasta. Palveluistamme tarkemmin kotisivujen niihin tarkoitetuissa osioissa.

HENKILÖSTÖ

Omaa henkilökuntaa on tällä hetkellä 26 henkeä. Olipa haasteesi mikä tahansa, henkilökuntamme ratkaisee sen, sillä me tunnemme trukit.

HENKILÖSTÖ

AKKUELVYTYS

Elvytämme vanhat ja käytetyt trukkiakut. Lyijyakkujen sulfatoituminen on pääasiallinen syy trukkiakkujen heikentyneeseen kapasiteettiin ja virhetoimintaan. REPLUS-teknologia antaa akuillesi uuden elämän.

LUE LISÄÄ

 

TOIMIPISTEET

Toimipisteitä meillä on Lahdessa, Heinolassa, Hangossa sekä myyntikonttori Alajärvellä. Muun Suomen trukkitarpeet hoituvat tarvittaessa yhteistyökumppaneiden avulla.

YHTEYSTIEDOT

Kehitimme vuosina 2020-2021 Business Finlandin rahoituksella valmistamaamme NOSTON kääntömastotrukkia, jonka ylivoimainen ominaisuus on kääntyvä masto. Normaalin haarukkatrukin toimintojen lisäksi kääntyvä masto mahdollistaa pitkien tavaroiden kuljettamisen ahtaissa paikoissa esimerkiksi ovien kautta. NOSTONia valmistetaan Suomessa Heinolan toimipisteessämme. NOSTONin kotimaisuusaste on yli 85%.