Öhman Groupin tilikausi päättyi hienoiseen voittoon

Vuosikatsaus Öhman Trukit Oy:n ja Öhmanrent Oy:n liiketoiminnasta ja tulevaisuuden näkymistä

Tilikauden päättyessä lokakuun 2021 lopulla, voidaan todeta alkuvuoden olleen erinomainen, mutta hiipui hieman tilikauden lopulla trukkitoimituksissa esiintyneiden viiveiden takia. Kokonaisuudessaan koko konsernin tulos on ollut hienoisessa kasvussa.

-Trukkimyyntimme on noussut, mutta liikevaihtomme trukkimyynnin osalta on lähes viime vuotta vastaava, toteaa Öhman Trukit  Oy:n toimitusjohtaja Kari Öhman. – Nousua ovat siivittäneet trukkivalmistaja HELIn entistäkin paremmat trukkituotteet kuten litiumakulliset sähkötrukit, joiden muotoilu miellyttää myös eurooppalaista silmää. Esimerkiksi HELI G2 -sarja on suunniteltu suoraan korvaamaan polttomoottorikäyttöiset trukit. Nämä trukit omaavat esimerkiksi suuren maavaran ja isot renkaat, jolloin toimivuus Suomen olosuhteissa on erinomainen. Samalla saadaan sähkömoottorin tuomat edut, Kari Öhman luettelee.

Öhmanrentillä erinomainen vuosi

Trukkivuokraamomme, joka viime vuoden alussa sai uuden nimen Öhmanrent, on kasvattanut hienosti tulostaan Koronan aiheuttamien yleisötapahtumien peruuntumisista huolimatta. Myös yli 200 trukin monipuolinen trukkivalikoimamme on hiukan kasvanut edellisten vuosien tapaan.

-Tavoitteemme nostaa kaluston määrää 10 prosentilla on toteutunut tälläkin tilikaudella.  Palvelemme taattuun tapaamme asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla ja tarjoten lisäksi erinomaisen trukkivalikoiman. Lisäksi hintamme ovat erittäin kilpailukykyiset. Tässä varmasti syitä hyvään tulokseen, Öhmanrentin toiminnasta vastaava Patrik Öhman kertoo.

Trukkivaraosat ja trukkihuolto

Olemme edelleen panostaneet monipuolisen varaosavarastomme kasvuun, jotta varaosien toimitus asiakkaille pysyy jatkossakin nopeana ja varmana. Rengasmyyntimme on ollut myös kasvussa ja asiakkaamme ovat kiitettävästi löytäneet myös trukkirenkaiden asennuspalvelumme sekä akkujen elvytyspalvelumme.

Kaikkien trukkimerkkien trukkihuoltomme on täydentynyt muutaman uuden asentajan rekrytoinnilla ja pystymme näin entistäkin paremmin vastaamaan trukkihuollon kasvavaan kysyntään. Uuden korjaamon rakentaminen ja varustelu on myös aloitettu Lahden toimipisteessämme tuoden entistäkin paremmat korjaamotilat.

Kääntömastotrukki Noston valmistui

Kehittämämme ja valmistamme Noston kääntömastotrukki on osoittautunut suunnitelmiemme mukaisesti tekniikaltaan ja toiminnaltaan erittäin hyväksi ja varmatoimiseksi. Tulemme näin ollen panostamaan Nostonin myyntiin ja markkinointiin myös tulevaisuudessa.

Kari Öhmanille huomionosoitus Suomen Yrittäjiltä

Kari Öhmanille on myönnetty Suomen Yrittäjien timanttinen yrittäjäristi yli 30-vuotisesta trukkialan yrittäjän urastaan, joka jatkuu edelleen. – On hienoa saada tunnustusta pitkästä urasta yrittäjänä, jossa on ollut runsaasti haasteita 90-luvun devalvaatiosta 2008-luvun finanssikriisiin jatkuen Koronan tuomilla haasteilla, Kari Öhman luonnehtii. Juuri 60-vuotta täyttänyt trukkialan konkari pitää vuosikymmeniä kestänyttä saavutustaan aikamoisena ponnistuksena ja panostuksena. – Ala on tullut tutuksi, Kari naurahtaa.

 

Talvisin trukkiterveisin,

Kari Öhman ja Patrik Öhman

Öhman Trukit Oy ja Öhmanrent Oy